Yritä siinä sitten lukea. Mutta kissalla on nälkä.
26-vuotias opiskelijanainen, joka kirjoittelee lähinnä itselleen kuva- ja inspiraatiopäiväkirjaa.
maanantai 30. tammikuuta 2012
Kevättä rinnassa
Perjantaina on ihotautien tentti, niin miten mun tekee kummasti mieli nettishoppailla koko ajan? Se on ihan ajan kysymys koska teen tilauksen, vaikkei mulla oliskaan rahaa. Eilen tulin Helsingistä niin aikaisella lennolla, että olin jo päivällä 12 kotona. Koko päivä menikin sitten Sinkkuelämää katsellessa ja karkkia syödessä. Käytiin Hillan kanssa ulkoilemassakin tuolla -20 asteessa, ja tuntui aika jäiseltä. Hanskaa kun otti vähänkin pois kädestä niin oli aivan tunnoton koko käsi.
Oon yrittänyt heittää vaatteita roskiinkin. Niinku yks valkoinen raitapaita mistä tykkäsin tosi paljon, mutta siinä oli sellaiset läikät kainaloissa (yäk) ettei sitä ollut enää kiva käyttää. Harkitsen luopumista myös tuosta pilkkupaidasta joka mun tässä garderoobissa on, koska se on niin kulahtanut. Tuollaiset on niin kertakäyttövaatteita. Tuskin yhtään kalliimmat merkit kestäis kauempaa.
Mietin värejä huhti-kesäkuun kapselivaatekokoelmaan. Haluan ainakin ne maiharit käyttöön, ja lisäksi sellaista rentoa tyyliä vähän Paras aika vuodesta-blogin Stellan tapaan. Väreinä harmaa-musta-valkoinen-punainen-sininen? Onko vähän liikaa värejä taas :) Selailin Asoksen kokoelmia ja tällaiset iski silmään:
Dieselin farkkumekko. Sopis sen mun leveän punaisen vyön kanssa. Kallis.
Ehkä Wranglerin lyhyempi farkkupaita olisi monikäyttöisempi? Kuitenkin pitää housu pitää :)

Dieselin ihana oranssi mekko. Joku tuollainen on kesäksi saatava.
Pitkähihaiset mekot on kivoja, ja tässä Dieselin mekossa on kivat väritkin. Tuokin olisi aika passeli mun kesäkokoelmaan. Pitää varmaan tehdä oranssi heinä-syyskuu :) Dieselin vaatteet vaan on kamalan kalliita, alennuksia siis odotellessa... Tuo hiusten värikin on kiva. Mulla itselläkin on ollut joskus vastaava.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
perjantai 27. tammikuuta 2012
Viikonloppumatka
Pakkaaminenkin tuon kapselivaatekaapin kanssa on ihan sairaan helppoa! Sen kun avaa Picasan ja alkaa rakentaa kollaasia noista vaatekappaleista :) Lähden yhden yön kokoukseen Espooseen. Paikkana oletettavasti kylmähkö mökki. Otan siis villasukat mukaan.
Se vielä täytyy sanoa, että mun ei edes tee mieli ostaa uusia vaatteita, kun oon niin rakastunut tuohon mun nykyiseen kokoelmaan. Ja ei tee mieli ostaa mitään heräteostoksia, kun mietin mikä sopii tuon kokoelman kanssa yhteen :)

Lennolle sopivat vaatteet
Mökille sopivat vaatteet. Huom. lämmin villapaita.
It's friday!
Liityin viime marraskuun alussa jäseneksi tuohon viereiselle salille, Beautycenterille. Ajattelin olla jäsenenä vuoden ja sitten kun muutetaan tästä pois niin jätän jäsenyydenkin. Ei tule käytyä jos sali on kovin kaukana. Oon tykännyt käydä siellä salin puolella ja jossain ryhmätunneillakin välillä. Eilen kävi spinningissä pitkästä aikaa, ja oli aivan mahtava fiilis sen jälkeen! Poljin koko ajan aika kovalla temmolla veren maku suussa, mutta ne endorfiinit sen jälkeen! Tunsi oikein kuinka hapenottokyky kohosi ja ei sitä juoksulenkillä koskaan rasita itseään noin kovasti. Taidanpa käydä uudestaankin. Tänään olis myös salipäivä, mutta en ikinä jaksa tähän aikaan päivästä vielä mennä. Joskus seiskan-kasin aikaan on aina hyvä. J lähti Seinäjoelle ja jätti mulle kivasti tänne koko kämpän siivottavaksi. Pitäis varmaan hakea subi ja karkkipussi ja alkaa täpöllä imuroimaan. Jotain hyvää tekis nimittäin mieli!
Tänään mun kouluvaatteina oli saappaat ja tuo ihanan lämmin mekko. Tehokäytän sitä kyllä nyt muutaman kuukauden että oikein kyllästyisin siihen! :)
Tänään mun kouluvaatteina oli saappaat ja tuo ihanan lämmin mekko. Tehokäytän sitä kyllä nyt muutaman kuukauden että oikein kyllästyisin siihen! :)
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Päivien viemää
Oon ollut ihan fiiliksissä tuosta mun "uudesta" vaatekaapista. Ihanaa yrittää koota niistä sopivia kokonaisuuksia! Muutaman paidan vois vaikka laittaa poiskin tuosta, mutta tämä ensimmäinen kokoelma olkoon tälläista harjoittelua. Mutta sekin on mukavaa, että tulee pidettyä niitä vaatteita jotka on tuohon vaatekokoelmaan laittanut. Sitten voi hyvällä omallatunnolla heittää ne pahvilaatikkoon seuraavan sesongin tieltä :) Ja pakkaaminen on helppoa! Ostin kuukauden bussikortin näiden pakkasten vuoksi, ja tänään oli hamekin päällä.
Kuvaaja oli taas hyvin lyhytpinnainen ja tuli tällainen tosi huono kuva, mutta ainakin on valoisa kuva. Näiden kanssa oli ruskeat saappaat. Tykkäsin kokonaisuudesta ja ajattelin käyttää tuota hametta kyllästymiseen asti, ja sitten voin heittää sen odottelemaan ens vuotta!
Aloitin tekemään maalausta isoäidin tilauksesta. Tilaus tosin tehty viisi vuotta sitten, mutta löysin sopivan mallin ja inspiksen vasta nyt. En tiedä vielä lahjoitanko tätä, riippuu siitä millainen tästä tulee. Tässä ensimmäisen kerran saldo.
Tässä toisen kerran saldo. Mallikuvaa en taida laittaa, on liian erilainen! :) Mutta tänään taas maalailemaan.
Edit: laitampa sittenkin uusimman kuvan ja mallikuvan vertailun vuoksi. Hemmetin vaikeaa kasvojen tekeminen enkä oo vieläkään tyytyväinen :/

sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Vaatekaapin järjestäminen
Tykkään katsella Fashion Fixiä, jossa Gok Wan valitsee huonoiten pukeutuvan naishenkilön ja päivitää tämän vaatekaapin 24:llä vaatekappaleella. Nämä vaatteet ovat sellasia, jotka sopivat kaikki yhteen. Löysin vielä tällaisen sivun http://www.theproject333.com/2011/04/08/how-to-build-a-capsule-wardrobe/ jossa neuvottiin miten sellainen vaatekaappi kootaan. Itselläni on vaatekaappi aivan täynnä vaatteita, ja unohdan ja kadotan sinne kaapin perälle lempivaatteeni ja en sitten ymmärrä käyttää niitä.
Kapselivaatekaapin määritelmä:
1. Kokoelma vaatteita ja asusteita, joihin kuuluu keskeisiksi koetut tavarat
2. Henkilön peruskokoelma, joista voidaan muodostaa kokonaisuudet kaikkiin tilaisuuksiin
3. 24 vaatekappaletta, jotka sopivat yhteen toistensa kanssa, ja niistä voidaan yhdistellä useita asukokonaisuuksia.
Olisi hyvä tehdä neljä kapselivaatekaappia, yksi jokaiseen sesonkiin. Itse ajattelin
joulu-, tammi- ja helmikuu
maalis-, huhti- ja toukokuu
kesä-, heinä- ja elokuu
syys-, loka- ja marraskuu
Valitsin siis 35 vaatekappaletta (korut mukana), joita ajattelin käyttää nyt helmi- ja maaliskuun, ettei tarvitse koko ajan muutella sitä. Tässä yksi esimerkki vaatteista:
1 Aurinkolasit
1 Laukku
1 Läppäri/ kameralaukku
2 Mekkoa
2 Hametta
1 Farkut
2 Shortsit/ Caprit
1 Hamehousut
2 Kevyttä neuletta
2 Bleiseriä
2 Toppia
1 Kauluspaita
5 Paitaa
1 Svetari
4 Kengät
1 Trenssi
2 Rannekorua
1 Kaulakorua
1 Huivi
__________
33 Kappaletta
Itse tein sellaisen vadelma-sininen-ruskean kapselikaapin. Tämä on vasta ensimmäinen ja harjoittelua, joten ei välttämättä ole kovin toimiva. Väritkään ei kaikki sovi täysin yhteen :) Kevääksi ajattelin tehdä sellaisen valko-musta-harmaan vaatekaapin. Roudasin muuten 15 kg pahvilaatikon sesongin ulkopuolisia vaatteita kellariin. Niitäkin pahvilaatikkoon viskoessani huomasin, että voisin oikeastaan heittää niistä suuren osan keräykseen. Niitä ei vaan tule pidettyä. Uskoisin että tämä kapselikaappi sopii mulle, ja ainakin tyhjäsi mun vaatekaapin ihan täysin! :D
Tässä kollaasi joka mun oli ihan pakko tehdä presidentinvaaleja katsellessa ihan sairaan huonossa valossa. Seuraava kokoelma paremmassa valossa sitten! Lisäksi siellä näyttää olevan yksi koru kaksi kertaa...
Kapselivaatekaapin määritelmä:
1. Kokoelma vaatteita ja asusteita, joihin kuuluu keskeisiksi koetut tavarat
2. Henkilön peruskokoelma, joista voidaan muodostaa kokonaisuudet kaikkiin tilaisuuksiin
3. 24 vaatekappaletta, jotka sopivat yhteen toistensa kanssa, ja niistä voidaan yhdistellä useita asukokonaisuuksia.
Olisi hyvä tehdä neljä kapselivaatekaappia, yksi jokaiseen sesonkiin. Itse ajattelin
joulu-, tammi- ja helmikuu
maalis-, huhti- ja toukokuu
kesä-, heinä- ja elokuu
syys-, loka- ja marraskuu
Valitsin siis 35 vaatekappaletta (korut mukana), joita ajattelin käyttää nyt helmi- ja maaliskuun, ettei tarvitse koko ajan muutella sitä. Tässä yksi esimerkki vaatteista:
1 Aurinkolasit
1 Laukku
1 Läppäri/ kameralaukku
2 Mekkoa
2 Hametta
1 Farkut
2 Shortsit/ Caprit
1 Hamehousut
2 Kevyttä neuletta
2 Bleiseriä
2 Toppia
1 Kauluspaita
5 Paitaa
1 Svetari
4 Kengät
1 Trenssi
2 Rannekorua
1 Kaulakorua
1 Huivi
__________
33 Kappaletta
Itse tein sellaisen vadelma-sininen-ruskean kapselikaapin. Tämä on vasta ensimmäinen ja harjoittelua, joten ei välttämättä ole kovin toimiva. Väritkään ei kaikki sovi täysin yhteen :) Kevääksi ajattelin tehdä sellaisen valko-musta-harmaan vaatekaapin. Roudasin muuten 15 kg pahvilaatikon sesongin ulkopuolisia vaatteita kellariin. Niitäkin pahvilaatikkoon viskoessani huomasin, että voisin oikeastaan heittää niistä suuren osan keräykseen. Niitä ei vaan tule pidettyä. Uskoisin että tämä kapselikaappi sopii mulle, ja ainakin tyhjäsi mun vaatekaapin ihan täysin! :D
torstai 19. tammikuuta 2012
Sisustusvimma
Meidän koti on taas sen näköinen, ettei edes huomais vaikka kissat päästelis pitkin lattioita noita eritteitänsä. Ihme kyllä ei oo ollu pissoja lattialla tuon uuden laatikon hankkimisen jälkeen! Peukut pystyssä! Oon miettinyt myös että millaisesta sisustystyylistä tykkään. Tajusin että mun sisustustyyli on just samanlainen kuin mun pukeutumistyyli: paljon kauniita esineita ja asioita, mutta mikään ei sovi sitten yhteen :) Varsinkin makuuhuone on ihan hirveä. Ärsyttää oikein mennä nukkumaan, niinku varastoon menis! Jenkkisängyn patjakin nojaa seinää vasten, koska se on niin älyttömän huono... :) Toivotonta. Ja tätä kämppää ei tarvis sisustaa yhtään enempää, mutta en kestä asua rumassa asunnossa!
Tykkäisin silkistä, taftista ja luksuksesta makuuhuoneessa, just tuohon tyyliin. Tollainen musta tekoturkispeitto on ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa. Kuva pöllitty jostain.
Milla Alftanin sivuilta www.alftan.fi
Tykkään tuosta kampauspöydästä ja haluaisin joskus ehdottomasti joskus samanlaisen.
Samoilta sivuilta nämä kuvat, värit vähän enemmän mun makuun.
Elloksella olis tuollainen sängynpääty ja rahi mun makuun. Ne on vaan suht hintavia niin turhaan niitä tänne tilailemaan. Lisäksi oon haaveillut sellaisesta Kartellin valaisimesta. Pitäis vaan saada J suostumaan siihen, mutta uskon ettei siihen suostu :) Eihän se tänne mahtuis ees minnekään. Pitäis varmaan joku sisustussuunnittelija hankkia...

C'est la vie
Rusinalla oli kivaa eilen, aivan täpyytyksis pieni kissa... <3 Muuten se on ollu ärsyttävä ja murissu Vilholle ja kaikkea mahdollista.
J yritti ottaa kuvia mun uusista saappaista ja paidasta, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. No ihan sama.
J yritti ottaa kuvia mun uusista saappaista ja paidasta, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. No ihan sama.
Yritin ottaa kuvia tosta hiusten väristä.
Käytiin aamupalalla Puistolassa ja oli ihanan luksusta. Mulla on silmät ollu niin ihmeelliset viime aikoina ja oon hukannut mun viisi vuotta vanhat lasit, niin varailin aikaa huomiselle näöntarkastukseen. Ai että kirpasee lompakkoa jos sitä nyt malttaa uudet lasit ostaa...
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Valmistujaisiin
Selailin Ted Bakerin sivuja, ja siellä oli aivan ihana maximekko (hinta 280e :( ). Mutta tuo on just tuota mun lempiväriä, joka sopisi hyvin mun ihonväriin ehkä?
Täytyy se ainakin joku sellainen puku olla, johon nuo mun Parikat sopii, niin tulee niillekin käyttöä <3
Lumoavan Bella-koru, jota saa myös hopeisena. Kumminkin tuollainen olis mukava joskus hankkia...
Valmistujaisiin on kuitenkin vielä vuosi, mutta eipä se haitanne nyt jo miettiä! Mulla olis kuitenkin kahdet häät joihin pitäis eka miettiä asut...
Katja Hannulalla on aivan upeita hevosaiheisia maalauksia www.kuuakka.fi
Tuollaisia just mäkin tekisin jos vain osaisin... :/
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Kissanelämää
Joululomat (työt) on lusittu ja arki alkaa. Viime viikonlopun päivystys hapottaa vielä aika tavalla, joten en oo jaksanut koululla käydä kuin pakollisissa. Onneks nykyään osaa ajatella että mä voin ja saan olla väsynyt, ja nyt varsinkin mulla on hyvä syy olla väsynyt. Tekemättömät hommat kyllä painaa takaraivossa, mutta ne saa nyt odottaa.
Zooplussalta tilattiin uusi kissanhiekkalaatikko ja 30 kg kissanhiekkaa. Lisäksi tilasin sieltä sellaisen lintulelun, joka sai suuren suosion kissojen ja ihmisten parissa. Siinä on niin pitkä varsi, ettei itse tarvi kuin seistä paikoillaan ja pienellä ranneliikkeellä ohjata sitä ja kissit juoksee ympäri kämppää. Se on tosi aidon linnun oloinen. Tein sitten pahvilaatikosta kissoille majan... Se on siinä ainakin suursiivouksen ajan. Rusina tykkää. Kuvassa häntä.
Uusi kissanhiekkalaatikko. Ei vielä suurta suosiota saavuttanut, mutta testattu on. Oli kyllä niin kallis että toivottavasti sitä käytetään. Joskus vois luopua siitä vanhasta ja ostaa toisen samanlaisen. Se mahtu tuohon kohtaan niinku nenä päähän!
Joku siivousinto mulle iski toissapäivänä. Pesin kylppärin lattiasta kattoo ja jynssäsin kaikki pienetkin kolot sieltä, mikä on mulle suuri saavutus. J:llä olis tuo saunan pesu vielä edessä. Ja keittiön. Mä haluaisin sisustaa makkaria ja mietinkin että mitä sieltä ostais äidiltä saadulla lahjakortilla. Ehkä vaan odottais hullareita ja sitten kattois.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)