tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kissanpentuja ja Uppalan kartanoa

Kaunis päivä. Sain pitää tänään lastenneuvolaa ja se oli jännittävää. Hieman vaan pelkään niitä pikkulapsia, että saan ne kiljumaan siellä täysiä. Sitten odotushuoneessa ihmetellään, mitä siellä lääkäri kiduttaa pikkupotilaita. Sain kuitenkin vaan yhden vetämään herneen nenuun, tai en tiedä oliko se hoitajan syytä. Kyllähän sitä nyt säikähtää itse kukin, kun ei tiedä mitä tehdään ja kukaan ei kerro. Söpöjä makkarareisiä ja vauvan sellaista pikkuisen nihkeää hikistä maidon tuoksua. Miten lapset oppii niin nopeasti kaikkia taitoja ja puhetta?
Oltiin viikonloppuna Ilonassa juhlimassa sekalaisella porukalla ja oli tosi kiva ilta. Siellä kenen kotona aloteltiin oli kissanpentuja! Kyllä mua nyt hemmotellaan kaikilla pikkuihmisillä ja eläimillä. Tässä muutama huono kuva kissoista, joista on erittäin vaikeaa saada kunnon kuvaa.
 Tuo yksi halus tulla meille kolmanneksi kissaksi. Laitoin J:lle viestiä mutta ei se oikein lämmennyt.
 Tyytyväinen mirri.

 Pentuja oli neljä ja emolla oli kova homma hyysätä niitä siellä. Ei ne vielä oikein muuta tehneet kuin nukkuivat ja söivät.
 Yritin ottaa kuvaa mun viime kesän ostoksesta: hennon vaaleanpunaisesta Dieselin paidasta, joka on todella vaikea käyttää ja lisäksi myös epäkäytännöllinen.

 Uudet aurinkolasit, joita en oo vielä esitellyt. Ei niissä mitään ihmeellistä ole mutta tykkään tuosta mallista.
Tänään oli aurinkoinen kesäpäivä ja oltiin äidin ja siskon kanssa syömässä Uppalan kartanolla. Oli ihan mielettömän hyvää ja ruoka sai hyvälle tuulelle. Oon nukkunut kuutta tuntia viime ja sitä edellisenä yönä, niin tänään pitäis tuossa puolentoista tunnin päästä mennä nukkumaan. Voisin melkein nukahtaa tähän soffalle.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Laukuista

Oon miettinyt että kesätyörahoilla ostaisin jonkun hyvän nahkaisen laukun itselleni, jota vois käyttää työlaukkuna. Vähän isomman. Aluksi oli tietysti mielessä Mulberryt sun muut, mutta en halua maksaa laukusta niin paljoa. Aluksi mietin Michael Korsin laukkuja, mutta niistä ei löytynyt mieleistä, sitten löysin Cambridge Satchel Companyn, jolla on tosi kivan näköisiä nahkaisia ja edullisia laukkuja. En oo päättänyt minkä kokoisen haluan. Onko 15 tuumainen liian iso tai 13 tuumainen liian pieni? Olisko 14 tuumainen hyvä keskikokoinen? Ja minkä värisen haluaisin? Punainen, keltainen tai ruskea.

Kamala kuva Beth Dittosta...

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ostoksia

Oon tehnyt kesän aikana tosi hyviä ostoksia. Mulla on heinäkuun alussa kahden viikon loma, ja lähdettiin muutamaksi päiväksi Helsinkiin. Aluksi tuntui ettei sieltä löydy yhtään mitään, kun oltiin väsyneenä lähdössä kaupungilta hotellille mä tupsahdin Make Up Foreverin eteen. Löysin sieltä mun iholle sopivan meikkivoiteen ja peitevoiteen, joihin oon ollut ihan mielettömän tyytyväinen. Kun käyttää Lumenen mattifying primeria ja noita, niin finninarvet ja finnit pysyy just ja just piilossa päivän ajan! Sitten löysin alusvaatteita hyvin ja viimeisenä päivänä yllättäen Marimekon tunikan mun kokoa, josta laitan myöhemmin kuvan. Ne ballerinat jäi ostamatta, mutta tänään seinäjoelta Sipilän liikkeestä löysin Stylesnob-ballerinat 59 e (120e). Ihanaa et löysin laadukkaat ja hyvät ballerinat halvalla, ettei tarvinut ostaa niitä status-Tory Burcheja.
Vielä joskus teen postauksen lastenvaatteista, sillä mulla alkaa olla näkemystä ;)
 Mökillä oli paljon metsämanskoita <3 Kävin sunnuntaina Oulun torilta ostamassa 5 l mansikoita ja pakastin ne. Mökiltä olis pitänyt kerätä enemmän mustikoita, mutta se sitten jäi ja keräsin vaan 2 litraa. Iskällä on täällä paljon punaviinimarjoja ja mustaherukkaa. Mä haluun pakastimen täyteen marjoja!
 Päijänne <3 Ai niin, teetän häistä albumin Smartfotossa ja tilasin samalla häämatkakuvat, 08 Krabin kuvat ja 2005 kaikki teettämisen arvoiset kuvat :) Mökiltä tuli harmillisen vähän kuvia, ja mun pitäis päättää haluanko itelleni järkkäriä. Järkkärillä otetuissa kuvissa kesti ihan sika kauan lähettää sinne, niin se puhuis sen puolesta että ei :) Mutta pitää kattoa millasia ne paperikuvat sitten on laadultaan toisiin verrattuna! Mutta olipas paljon turhia kuvia vuodessa 2005. Teetätin ehkä 3 % kaikista kuvista!
Viime lauantainan katottiin J:n kanssa tangoja ja meillä oli mansikoita, mustikoita, banaania, omenaa ja appelsiinia ja niihin sai yhdistää kermavaahtorahkaa. Ihana kombo! Tehtiin vielä pitsa ja J teki täytettyjä pekonichilejä.

Uudet ballerinat